torstai 18. joulukuuta 2014

You've got the light to fight the shadows





Miten aika kuluu näin nopeaa? Vastahan oli kevät? Ihan kuin mun tänne muutostakaan ei ois kulunut muutamaa kuukautta pidempää aikaa.. Elämä on kyllä kummallista. Ihan kuin mun elämä ois kääntynyt ylösalaisin sen muutamaa viikkoa sitten tapahtuneen ikävän asian jälkeen. En oo aikoihin ollut näin energinen ja määrätietoinen. Tajusin jotenkin, että mun itseni pitää ottaa ohjat käsiini omasta elämästäni enkä voi vaan jotenkin olla muiden armoilla näin kärjistetysti.

Oon puhunut täällä aiemminkin siitä oudosta väsymyksestä, jonka takia en oo saanut moneen vuoteen tehtyä edes kouluhommia kun nukahdan heti kirjan avattua yms ja luennoillekin vain nukahtelen. Paljon sitä asiaa on selvitelty, muttei koskaan mitään oikein ole löytynyt.. Kävin fyssarilla pari viikkoa sitten ja hänen kanssaan keskustelimme siitä jos mun uni ei vaan oo palauttavaa ja sen takia tarvin sitä niin älyttömästi. Että oon kokoajan niin ylikierroksilla.. Eihän sellainen tietenkään tuu mieleen kun oon niin poikki kokoajan :D Mutta mitä sitten? Mitä sille asialle vois tehdä?

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lisätä rutiineja elämään, alkaa syömään säännöllisemmin yms ja ennen kaikkea panostaa nukkumiseen. Oon menny 11 aikaan nukkumaan ja yrittänyt tehdä jotain rauhoittavaa ennen nukkumaanmenoa..

Jo viikon jälkeen huomasin jotain! Oon koko vuoden herännyt itsestäni ilman herätyksiä 7-9 välillä. Tuolloin oon aina ihan virkeä eikä mua väsytä, joten nousen ylös. Päivällä kuitenkin jossain vaiheessa oon niin sippi, etten vaan yksinkertaisesti enää pysy hereillä puhumattakaan siitä, että yrittäisin tehdä jotain kouluhommia esimerkiksi. MUTTA jos tuon heräämisen jälkeen pakotan itseni jatkamaan unia vielä pari tuntia oon koko päivän virkeä ja energinen.

Miten tuo on mahdollista? Se mun normaali unimäärä on kuitenkin jo 9-10h, mutta tarvin siihen vielä sen pari tuntia lisää, että oikeasti oon virkeä ja edes pysyn hereillä päivän. Ehkä oon vaan ollut niin monta vuotta jostain syystä (tiedostamattani?) niin stressaantunut tai ylikierroksilla tms, että kroppa vaan vaatii niin paljon unta, että saa jotenkin tasattua vaadittavan unimäärän tai jotain sellaista? :D Oli miten oli, aion nyt antaa itselleni ne toooodella pitkät yöunet, koska se on vaan niin käsittämättömän ihana tunne kun voin lukea ilman, että nukahdan heti ja muutenkin saan asioita tehtyä. Jo nyt musta tuntuu ihan kummalliselta miten oon aiemmin useamman vuoden ajan vaan enemmän tai vähemmän vaan nuokkunu sohvalla ihan uupuneena ilman, että oon oikeasti edes tehnyt mitään raskasta..

Oon aina vaan pakottanut itseni heräämään ja yrittämään skarpata, mutta ei se vaan oo toiminu. Ette varmaan ollenkaan ymmärrä mun fiilistä, mutta ensimmäisen kerran varmaan neljään vuoteen mulla on tunne, että mää jaksan ja pystyn ja mun energiat riittää! :D Toki mua huolestuttaa tuo unen määrän tarve, koska eihän kukaan ehdi oikeasti aina nukkua noin pitkään... Ehkä luotan siihen, että nukun nyt alta ne jotkut kaameat univelat mitkä lie ja tää unentarve joskus muuttuu sellaiseksi normaaliksi, että 8h on riittävää.. Jos ei muutu niin en tiiä mitä teen :D

Kuulostaako tämmönen kenestäkään teistä tutulta tai herääkö teillä mitään ajatuksia??



Huh, mun ei tosiaan pitäny kirjoittaa noin pitkään :D Tuo vaan on ollu niin monta vuotta niin vallitseva ja häiritsevä asia mun elämässä.. Nyt kun edes jotain edistystä tapahtui ja löysin keinon, jonka avulla jaksan hoitaa velvollisuudet ja niiden päälle vielä muutakin niin luonnollisesti oon tosi iloinen ja helpottunut :) Vielä kun joku selitys tuolle nukkumiselle löytyis..








:''D Rocky on ihan liekeissä tuosta pehmolelusta, joka on aivan Rockyn näkönen... Oltiin aamupäivä koirakavereiden kanssa pihalla, käveltiin keskustan ja joulumarkkinakojujen vilinästä kotia ja leikittiin vielä parkkipaikalla rotikan pennun kanssa. Oltiin neljä tuntia ulkona peuhaamassa - arvatkaa kuin monta sekuntia meni kotiin tultaessa kun toinen simahti :') Tuolla keskustan kojulla oli lampaantaljoja ja kojun vieressä sellainen hökötys, jolla oli lampaan pää ja selässä niitä taljoja. Rocky bongas sen jo kaukaa ja tutkaili sitä hyvän aikaa erittäin kiinnostuneena :DD Varmaan katto, että vihdoin jotain paimennettavaa..



Ihanaa kun on lunta! Ei tarvi koiraakaan viiä suihkuun joka kerta kun tullaan ulkoa >:D Haluan sanoa kaikille teille ihanille, että mulla on täällä kaikki tällä hetkellä oikein hyvin :) Älyttömän iso kiitos tsemppiviesteistä ja virtuaalihaleista, ne merkkaa tosi paljon! Välistä tulee palattua siihen ikävään juttuun ja silloin päässä vilisee vaikka ja mitä mielikuvia ja ajatuksia.. Muuten yritän ottaa sen opetuksena ja sellaisena ikävänä, välttämättömänä pakkona, jonka läpi joutu käymään, jotta nyt tulevaisuus voi olla entistä parempaa ellei jopa täydellistä.. Vaikea selittää. Jos joskus vielä tapahtuu jotain edes vähän vastaavaa en tiiä miten selviän, mutta nyt ei auta muu kuin luottaa tulevaan ja siihen, että kaikki tulee sujumaan niin kuin kuuluu :) Sen tapahtuman jälkeen/takia tajusin sen, että mun itseni pitää pystyä pitämään itsestäni huolta. Koskaan ei voi täysin nojata johonkin toiseen ihmiseen tai asiaan, koska niiden pysyvyyteen ei voi varmasti luottaa. Minä itse minulle itselleni sen sijaan on sellainen yhtälö, joka ei tuu koskaan muuttumaan ja joita ei voi erottaa toisistaan :)




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ennakkoluuloista



On hassua miten helposti ja mielelläänkin ihmiset ovat tekemässä päätelmiä muista. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää toisen ihmisen tarinaa ja sitä, mitä hän on kokenut. Ei edes niiden lähimpien vaikka periaatteessa tietäisitkin kaiken, saattaa vielä olla jotain kertomatta, ja vaikkei olisikaan et voi koskaan täysin eläytyä niihin tilanteisiin ja tunteisiin, joita hän on kokenut. Naurat kun joku kävelee hassusti kadulla, mitä jos hänellä on jokin vamma, jolle ei itse voi mitään? Joku nuokkuu ryysyisen näköisenä kadunkulmassa, mitä jos häntä on vaikka pahoinpidelty? Sama toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan. Mies kävelee kukkakimpun kanssa kotiin, entä jos hän onkin lyönyt vaimoaan edellisenä iltana?

Näin joskus kuvan, jossa oli edestä päin vanha mies istumassa ja hänen vierellään valkoiseen mekkoon puettu nuori tyttö. Mies näytti tuimalta kun taas tyttö hymyili säteilevästi. Alla oli kuva, jossa heidät näytettiin takaa päin. Miehellä oli käsissään kukkakimppu kun taas nuori tyttö piteli selkänsä takana kirvestä. Kuvatekstinä oli jotain siitä, kuinka ulkokuori voi pettää tms.



Varsinaisesti tuo ei ollut sitä mistä aloin kirjoittamaan, mutta toinpahan asian esille selkeilllä esimerkeillä. Pari kuukautta sitten olin koiran kanssa pihalla. Päälläni oli vaaleansininen tuulitakki, keltainen pipo, tummat kollarit ja lenkkarit. Kaikki - pääosin 40-60 vuotiaat naiset - katsoivat mua kevyt hymy kasvoillaan. Kuin ajatellen reippaan nuoren naisen olevan ulkoilemassa koiransa kanssa, he katsoivat mua hyväksyen. Hymyilin heille takaisin ja tiedättekö ilmassa väreili sellainen harmonia.

Menin kotiin, vaihdoin päälle revityt farkut, maiharit ja maastonvihreän takin. Viisi minuuttia aiemmin olin ollut ulkona koiran kanssa sporttisissa vaatteissa ja kerännyt hyväksyviä ilmeitä ja hymyjä. Nyt moni, liian moni, katsoi mua pitkään kuin paheksuen. Jo kerrostalomme pihassa sain leikkimielisen huikkauksen "hei tyttö sun housut on rikki". Kauppaan käveltyäni huomasin erityisesti vanhempien naisten kääntyvän jopa katsomaan perääni. Näinhän se menee varmaan yleensäkin, mutta nyt näin sen eron niin selvästi kun jatkoin matkaa samontein vain vaatteet pikaisesti vaihtamalla. Mulla oli tosi luonnolliset meikitkin, pelkkä kevyt meikkivoide. Mikä tässä 'myöhäisemmässä' minussa herätti niin paljon jotain negatiivista, että moni katseli niin pitkään niin paheksuvalla ilmeellä? Aivan kuin oisin muuttunut ihmisenä siinä vaatteiden matkassa :D Reippaasta, fiksusta nuoresta naisesta joksikin yhteiskunnan alimman sarjan pulsuksi. Toki vähän liioiteltua, mutta silti musta tuntui..

Sanoin tuosta poikaystävälle silloin ja hän hämmästyneenä tokaisi, että eihän mulla edes ollut mitään kummoista päällä. "Nimenomaan.."


Kaikki on varmasti joskus saaneet vastaavanlaisia paheksuvia tai kummoksuvia katseita ellei jopa ikävää kritiikkiä vieraalta ihmiseltä. Millaisten vaatteiden tai asujen takia teiän perään on katsottu?

Ps. postauksen kuvat kesältä, kiitos Liisi!


torstai 4. joulukuuta 2014

Rocky videolla

Tässä video, johon laitoin Rockysta muutamana päivänä kuvailemiani pätkiä :) Harmittaa kun en kuvannut sitä ihan pentuna! Mutta se oli silloin kyllä kokoajan mun jalassa kiinni, etten oikein ois voinut kuvatakaan.. :D

En tiedä miksi kuva meni noin suttuseksi, mutten ehdi nyt ladata sitä uudestaan.. Tietääkö muuten joku kun mun ymmärtääkseni tuohon Canonin 600d saa videokuvaan automaattisen tarkennuksen, mutta kun mää vaan en keksi miten? Vaikea kuvata tällasta huliviliä..




tiistai 2. joulukuuta 2014

Ihana Lontoo part 2

En halua enkä pysty avaamaan tätä enempää, mutta jotain tapahtui joitain päiviä sitten. Jotain, minkä takia en oo saanu nukuttua tai syötyä. En oo moneen päivään pessyt meikkejä enkä hiuksia. Oon vaan kuin haamu kulkenu täällä asunnossa ja koiran kanssa pihalla. Kaikki tuntuu vaan niin epätodelliselta. Kyllä kaikki on kunnossa ajan kanssa, mikäli ei tule uusia muutoksia. Sen näkee kuitenkin vasta sitten tulevaisuudessa. Nyt yritän luottaa tulevaan ja tarttua taas kiinni elämästä.

Ja mikäs sen parempi keino kuin palata joidenkin viikkojen takaiselle Lontoonmatkalle..















Ulkonäöltään ja tunnelmaltaan aivan upea paikka, jopa tarjoilijat oli pukeutunu sellaseen ehkä pin-up (?) tyyliin just niinku kaikissa sen tyylisissä musavideoissa! Testattiin fish'n'chips, mutta kummankin mielestä se oli täys pettymys eikä maistunu yhtään miltään. Onneksi siinä oli kaverina jotain kastiketta ja sitruunaa, muuten ei ois kyllä menny alas. Sattuikohan meille vaan joku todella epäonnistunu versio, koska kaikki aina kehuu hulluna?




Halloween kyllä oli niin edukseen tuolla, en oo aikasemmin jotenkin ees tajunnu koko hommaa kun ei se Suomessa oo niin iso juttu. Jostain syystä tänä vuonna mun fb ja instagram oli kylläkin aika täynnä halloweenjuttuja, hmm :D Harmittelen vieläkin kun en kuvannu niitä toinen toistaan upeampia ja mielikuvituksellisempia lookkeja/asuja. Kaikilla myyjillä kaupoissakin oli jotain panostusta. Mun mieleen on jääny yksi nainen, jolla oli niin hyytävät meikit, että ne vieläkin kaikessa upeudessaan kummittelee mua. Hänellä tais olla jotkut piilarit, joiden lisäksi silmistä oli laitettu valumaan kunnon verivanat pitkin kasvoja. Ei ehkä kuulosta niin kummoselta, mutta kun se oli niin hyytävän aidon näköistä.

Jos joku mua reissussa harmittaa, niin se kun me ei varattu enempää aikaa Camden Townille!!!! Harvoin mikään harmittaa näin paljon. Ens kerralla meen sinne heti alkuun enkä syö mitään koko päivänä vaan maistelen kaikkea mitä niistä ihanista kojuista löytyy.. Mm.. Tuota paikkaa ei oikein voi selittää, sinne on vaan pakko mennä! En ees yritä selittää, koska itsekään en ymmärtäny vaikka mut vannotettiin käymään siellä >:D Käytiin kyllä, mutta ei niin ajan kanssa kuin ois pitäny, kuten myöhemmin huomasin..

Aiempi Lontoon postaus oli paljon laajempi ja sinne kirjoittelin enemmän kaikesta ja kerroin muutamia vinkkejä. Kurkatkaa sinne tästä jos ette ole vielä lukeneet, sekä matkaseura Heidi aikoo varmaan tehdä ihan huikean laajan ja hyvän postauksen reissusta, mikäli neitiä yhtään tunnen.. :)

Eipä tässä nyt muuta, nauttikaa kaikki elämästä ja arvostakaa niitä hyviä asioita ympärillänne ja teissä itsessänne. Jokaisessa hetkessä on ihan pieniäkin valintoja, jotka määrittää mihin suuntaan matkaatte ja millätavoin. Kukaan muu ei tee niitä valintoja teidän puolesta. Olkaa oikeudenmukaisia, mutta osatkaa myös nöyrtyä ja antaa anteeksi. Toimikaa niin, että voitte olla ylpeitä kun katsotte itseänne peilistä. Pienoisen saarnan jälkeen vielä halit kaikille ja ihanaa joulukuun alkua :)